Vuosikirje 2017
08.05.2017 19:03Hyvät sukulaiset
Sukututkimus ja sukukirjahanke
Sukuseura on tehnyt sopimuksen FM Ari Kolehmaisen kanssa sukututkimuksesta sekä uudistetun sukukirjan kirjoittamisesta. Sukututkimus käsittää kaikkien Jalkasten sukuhaarojen tutkimuksen ajalta ennen kirkonkirjoja, sekä kirkonkirjojen ajalta, pääsääntöisesti siis 1500-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Tutkimukseen kuuluu siten jatkotutkimus Neuvolan, Niskamäen, Saarijärven ja Kangasniemen Jalkasista, jatkoa Ari Kolehmaisen aiemmin tekemälle raportille, sekä sukututkimuksen jatkaminen nykypäivään saakka Blomstedin sukukirjasta, sekä mahdollisten Blomstedin sukukirjassa olevien virheiden korjaaminen.
Sukututkimuksen ja uuden sukukirjan valmistumisen tavoiteaika on vuoden 2019 lopussa.
Sukuseura etsii vapaaehtoisia keräämään omien sukuhaarojensa tietoja 1980-luvulla syntyneistä, sekä heitä nuoremmista sukulaisista. Näiden tietojen ripeällä keräämisellä on oleellinen vaikutus sukututkimuksen valmistumisaikaan.
Lisäksi henkilötietolaki edellyttää jokaiselta sukukirjassa olevalta henkilöltä suostumuksen tietojensa painatukseen.
Tietoje ja suostumusten kerääminen on suuri urakka ja toivommekin ystävällisesti kaikilta Jalkasilta, että he täyttäisivät oheisen sukutietolomakkeen ja postittaisivat sen Ari Kolehmaiselle, Pohjolankatu 1 A 6, 50120 Mikkeli. Pyydämme myös, että jakaisitte sukutietolomakkeen edelleen läheisillenne, jotta se tavoittaisi myös sukulaiset, jota tämä kirje ei tavoita.
Suostumusten ja tiedonkeruusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Hannu Jalkaseen, 0400 700 780 tai ht.jalkanen@gmail.com.
Tiedotamme hankkeen etenemisestä sukuseuran kotisivuilla.
Perinteinen rantakalailta vietetään tulevana kesänä elokuun ensimmäisenä lauantaina 5.8.2017 kello 16 alkaen Kivirannassa Rautalammilla. Pekka Jalkanen on ystävällisesti luvannut pihapiirinsä käyttöömme. Tarjolla on mukavaa yhteisoloa rantakalan ja tykötarpeiden kera. Myös kala-allergikot ovat huomioitu tarjoilussa.
Kaikki Jalkaset perheineen ovat lämpimästi tervetulleita!
Osoite: Viitaniementie 228, 77700 Rautalampi
Ajo-ohje Kivirantaan: Rautalammilta Kuopiontietä/Reitti 69 luoteeseen, n. 5 km päästä vasemmalle Konnekoskentielle,
9,3 km jälkeen oikealle Satamatielle, 1,2 km kuluttua oikealle Viitaniementielle, josta 2,3 km jälkeen vasemmalle Kivirantaan.
Ystävällisesti pyydämme ilmoittautumiset Anna Laakkoselle Anna.Laakkonen@Helsinki.fi.
Golf-turnaus
Jalkasten golf-tapahtuma järjestetään Lohjalla St. Laurencen Pyhä Lauri kentällä
perjantaina 28.7.2017. Tilaisuus aloitetaan klo 9:00 infolla ja kilpailu alkaa klo 9:30. Tapahtumaan ilmoittaudutaan Harri Jalkaselle puh. 044 770 5151 tai sähköpostitse h.jalka@gmail.com
Turnaus kaipaa myös tuoretta verta ja uudet pelaajat ovat enemmän kuin tervetulleita tasoituksesta riippumatta.
Kotisivut
Sukuseura on uudistanut kotisivujaan, jotka löytyvät osoitteesta https://www.jalkastensukuseura.com/ .
Kotisivuilta löytyvät tuoreimmat tiedot sukuseuramme toiminnasta, erityisesti sukututkimuksen edistymisestä. Kotisivuilla tiedotetaan myös Jalkasiin liittyvistä tapahtumista, näyttelyistä yms. Pyydämmekin ottamaan yhteyttä Anna Laakkoseen uusien tapahtumien lisäämiseksi kotisivuillemme.
Jalkasten sukuseura toivoo mahdollisimman monen jäsenensä siirtyvän perinteisten paperikirjeiden sijaan jäsenkirjeiden sähköiseen toimitustapaan. Pyydämme ystävällisesti toimittamaan sähköpostiosoitteenne täyttämällä lomakkeen sukuseuran kotisivuilla tai vaihtoehtoisesti lähetttämällä sähköpostiosoitteenne Anna Laakkoselle.
https://www.jalkastensukuseura.com/kaavakkeen
Ohessa jäsenmaksulasku 20 euroa/vuosi tai vaihtoehtoisesti 200 euroa ainaisjäsenyys henkilöltä.
Hyvää kesää kaikille!
Jalkasten sukuseuran puolesta
Hannu Jalkanen Anna Laakkonen
Puheenjohtaja Sihteeri
puh 0400 700780 puh 045 1310045
ht.jalkanen@gmail.com Anna.Laakkonen@Helsinki.fi
JJALKASTEN SUKUSEURA RY:N SUKUTIETOLOMAKE.
PPalautus: Ari Kolehmainen, Pohjolankatu 1 A 6, 50120 Mikkeli
Arvo tai ammatti
|
Etunimet ja sukunimi
|
|||||||
Syntymäaika
|
Syntymäpaikka
|
Sukutaulun nro
|
||||||
Kuolinaika
|
Kuolinpaikka
|
|
||||||
Vihkiaika |
Vihkipaikka |
|||||||
Aiemmat puolisot |
||||||||
Koulutustausta
|
||||||||
Luottamustehtävät
|
||||||||
Arvo tai ammatti
|
Puolison etunimet ja sukunimi
|
|||||||
Syntymäaika
|
Syntymäpaikka
|
|
||||||
Kuolinaika
|
Kuolinpaikka
|
|
||||||
Vihkiaika
|
Vihkipaikka
|
|||||||
Isä
|
Äiti
|
Vihkiaika ja -paikka
|
||||||
Syntymäaika ja -paikka
|
Syntymäaika ja -paikka
|
|
||||||
Lapset, myös nykyinen sukunimi |
Syntymäaika |
Syntymäpaikka |
Kuolinaika |
Kuolinpaikka |
||||
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
||||
Muuta, esim. lisää lapsia tai elämänkertatietoja tai kuvia (jatkaa voi kääntöpuolelle tai erilllisellä liitteellä)
|
||||||||
Sitoudun siihen että antamiani tietoja voidaan käyttää sukututkimuksessa ja sukukirjan julkaisemisessa kirjana ja verkkosivuilla. |
Aika ja paikka |
Allekirjoitus
|
Tiedustelut tarvittaessa: Ari Kolehmainen Henkilötietolain 10§:n (523/99) mukainen rekisteriseloste
Pohjolankatu 1 A 6, 50120 Mikkeli on tarvittaessa saatavilla Ari Kolehmaiselta.
—————