Jalkasten sukuseura on mukana perjantaina 12.8.2017 suljettavassa AIKAKAPSELISSA. Kyseessä on kuvan mukainen taideteos, jonka sisään on kansalaisten taholta koottu monenlaista materiaalia. Materiaalin osalta on Kuopion Museon tuella pyritty esimerkiksi tulostamaan kaikki kirjoitukset uudelleen, jotta ne säilyisivät siellä vuosikymmeniä mahdollisimman hyvin.
Erkki Jalkanen kirjoitti lyhyen tiivistelmän sukuseurasta ja Savon Jalkasista. Se on osoitettu sukuseuramme vastuuhenkilöille 100 vuoden kuluttua. Erkki tulee saamaan kutsun ko. tilaisuuteen 100 vuoden päähän. Koska on mahdollista, että hän ei kuitenkaan ole tällöin kykenevä olemaan siellä, tavoitteena on siirtää em. kutsua eteenpäin sukulaisten piirissä. Tämä viestikapulan olemassaolo säilyy toivottavasti Sinun ja minun toimesta katkeamattomana.